Soiden ja turvemaiden käytöllä on Suomessa pitkät perinteet

Suot ja niiden luonnonvarat ovat olleet suomalaisille tärkeä hyvinvoinnin lähde jo vuosisatojen ajan. Soita on käytetty maa- ja metsätalouteen, energiantuotantoon, väylien rakentamiseen, tekoaltaiksi ja muihin käyttötarkoituksiin.

Maanviljelyyn soita on hyödynnetty ja muokattu 1600-luvulta lähtien. Soiden raivaus viljelymaaksi oli yleistä erityisesti 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, jolloin väestö kasvoi voimakkaasti sekä toisen maailmansodan jälkeen, kun menetetyiltä alueilta tullutta siirtoväestöä asutettiin.

1960-luvulla valtio rahoitti soiden ojittamista puuntuotannon lisäämiseksi erityisillä Mera-ohjelmilla. Tämä johti mittaviin metsäojituksiin 1960- ja 1970-luvuilla, mikä teki metsätaloudesta soiden ja turvemaiden yleisimmän käyttömuodon.

Turpeen hyödyntäminen energiantuotannossa tuli teknisesti mahdolliseksi jo 1800-luvulla, mutta sen käyttö lisääntyi vasta 1900-luvun puolella. Erityisesti 1970-luvun öljykriisistä lähtien turpeen energiakäytöllä on turvattu Suomen energiaomavaraisuutta ja huoltovarmuutta.

Nykyään käyttöä ohjataan

Nykyään soiden ja turvemaiden käyttöä ohjaavat suoraan tai välillisesti lukuisat säädökset, sopimukset ja linjaukset. Ohjauskeinoilla pyritään edistämään soiden käyttöä sekä vaikuttamaan soiden ja turvemaiden käytöstä aiheutuvien haittojen hallintaan sekä erilaisten käyttömuotojen sijainnin ohjaamiseen.

Suoluonnon tilan turvaamiseen ja vesiensuojeluun tähtäävät linjaukset ja ohjauskeinot koskevat kaikkia soiden ja turvemaiden käyttömuotoja. Lisäksi soiden ja turvemaiden käytössä sovellettaviin toimintatapoihin eri toimialoilla ja niistä saatavien tuotteiden markkinakohteluun sekä energiantuotannon huoltovarmuuteen on käytössä ohjauskeinoja.